maanantai, 24. maaliskuu 2008

Liian onnellinen?

"Kell' onni on, se onnen kätkeköön", sanoi Eino Leino, ja tässä onkin syy yli kuukauden hiljaisuuteeni - tai sitten kyseessä on laiskuus. Summaan. Olen ollut niin onnellinen, että olen tahtonut kauhoa elämää: kirjoitella tästä kaikesta en ole siis jaksanut. Mistäköhän tämä ilo johtuu? Minusta onni on kuin tuuli tai pikemminkin lintu, joka laskeutuu kädelle, mutta jota ei saa puristaa liiaksi; muuten sille käy onnettomasti. Siksi kysymys on minusta hieman tyhmä - määrittely on sukua pyrkimykselle.
(Arvannet kuinka korkealle arvostan amerikkalaisen periaatteen "Pursuit of Happiness".)


Kerron kuitenkin aluksi vaikka jotain pääsiäisestä.

Nousen ylös kohti taivasta. Pilvi reunustaa aurinkoa, ja hajotessaan siniharmauteen se heijastaa auringon valon vihertävänkeltaisesta valkoiseen ja oranssiin - keskellä päivää. Vedän syvään henkeä ja suljen silmäni. Ilma on raikasta ja sopivan viileää.

Päästän irti. Kierrän liitäen yhdeksännenkymmenen asteen kulman, ja katson ympärilleni. Huipulta näkee Haikon kartanon maat hohtavine järvineen, ja päinvastaisessa suunnassa Porvoon kokonaisuudessaan. Katselen vielä hetken, ja lähden alas, ilosta nauraen.

Laskettelua edeltävänä päivänä eli sunnuntaina söimme perheeni kanssa yhdessä pääsiäisaterian, eli lammasta, joka maistuu sivumennen sanoen vuosi vuodelta paremmalta. Henki oli loistava, ja kaiken kruunasi Ruuti-koiran mielettömän huvittavat... koiruudet, leivoksista nyt puhumattakaan.

Olin hiukan väsynyt, sillä yöllä olin ollut ortodoksisessa pääsiäismessussa. En tiedä, kumpi oli ihmeellisempi, bysantista kaikuva upea laulu - ja koko kokemus kauneudessaan häkellyttävine nyansseineen - vai se seikka, että matkalla bussi oli täynnä känniläisiä ääliöitä, jotka huusivat erittäin kiinnostavia yksityisasioitaan, kuten jätänpä sittenkin väliin, julki.

En moralisoi enempää, koska tulin itsekin illanistujaisista, jossa maistelin the Dogia ja niin edelleen. Oli hauska tavata kavereita sekä katsoa Futuramaa. Mielettömän kivaa, sain Länsi-Helsingin parasta pitsaakin. Mukana oli myös heteronormatiivinen pora sekä iänikuinen aihe, armeija - siellähän kaikki nyt on.

Perjantainkin vastainen yö meni valvoessa, kuuntelin nimittäin veljeni ja erään meidän molempien opiskelutoverin kanssa Bachin Matteus-passiota Johanneksen kirkossa. Käsittämättömän upeaa kerrassaan, harmitti vain lopun symbolisesta epäjatkuvuutta tuottanut taputus.


Mitäs seuraavaksi? En aio käydä päiviä läpi, se olisi tylsää minulle eli pomminvarmasti myös sinulle. Kerron joitain irtonaisia hassuja juttuja, vaikka.

Piirtelin Ruotsin kuninkaalle. Tämä on totta, sama heppu vieraili partiosäätiön isännöimänä Suomessa, ja koetin ujuttaa hänelle Haagan Kuninkaallisen Laivaston peruskirjaa. Laivasto on partiolippukuntamme meripartiotoiminnan symbolinen pohja, jota jatkuvasti luon toiminnan järjestämisen lisäksi.

Pääsin kipparikurssille hiostavan kokeen jälkeen, joka meni kuin menikin läpi navigointikolmion ja yhden käden harppien hieman tottumattomasta yhteispelistä huolimatta - sentään ohitussäännöt menivät nappiin. Ensi viikonloppuna lähden sitten turkuun kipparoimaan teoreettisesti: käytäntöä joudun odottamaan syksyyn. Muuten partiossa olen ehtinyt lentää virtuaalisesti, myöhemmin lennonjohdonkin kanssa kommunikoiden, ja järjestää viikonloppuseikkailun.

Tapasin kerralla ainakin tuhat kaveria Ukko-Munkissa. Pöydät kaverini olivat miehittäneet joidenkin epämääräisten porukkanormien, joista en ikinä ole ymmärtänyt mitään, perusteella. Hypin sitten pöydästä toiseen - Munkan kauniit ja rohkeat, Munkan räppigangsterit, Munkan äijät. Jostakin syystä räppigangstereiden jutun taso oli korkein.

Kiitos netin ja ahkeran tiedekunnan opiskelijatilassa Olkkarissa (ja muualla) nyhjäämisen, olen saanut uusia kavereita ja tavannut muutenkin vanhoja. Ehkä Olkkarin henki on vaikuttanut minuun: suhtaudun kanssaihmisiini paljon entistä positiivisemmin. Tai sitten kaikki ovat muuttuneet ympärilläni! Kenties asenne näkyy ulospäin, mutta joka tapauksessa useammin kuin kerran olen yllättynyt siitä, että minulle on alettu jutella kuin luottaen siihen, että olen kiinnostunut mitä asia koskeekin - siis ilman mitään aikaisempaa tutustumista. Hassua, hassua.


Voisin jatkaa vaikka kuinka paljon: elämä on tarjonnut järkyttävän paljon variaatioita, jotka ovat minulle upeudessaan usein jopa sietämättömiä. Ei olekaan ihme, että olen tuntenut oloni epätodelliseksi: minua ei ole rakennettu kokemaan näin paljon onnea ja kauneutta - tai sitten viimeisetkin kahleet, jotka estävät tyytyväisen elämän ja joita itse itsellemme ja muille rakennamme, ovat minulta murtumassa. Kenties kaikki tämä on rakennettu hiekalle, asioille, jotka kadotessaan tai muuttuessaan romahduttavat minut; toivon kuitenkin, että olen uudistunut asenteeltani, ja elämäntilanteeni muuttuessakin voisin säilyttää tämän ilon.
Tämä on sitten toive, ei tavoite. Näin uskon sen parhaiten toteutuvan.





lauantai, 16. helmikuu 2008

Markkinasosialistinen manifesti

"Joojoo", hän sanoi itselleen, "kyllä minä huomenna kirjoitan menneestä". Tätä ennen - hohhoijaa - politiikkaa.

Kapitalismi on pyllystä, mutta niin on sosialismikin. Kommunismi olisi oikein kivaa, mutta se edellyttäisi, että kaikki olisivat kivoja. Ja niin ei ole. Joten laitetaanpa kapitalismi ja sosialismi yhteen...

Markkinasosialistinen manifesti

1. Kaikki tulot tulevat valtiolta. Tuloja ei veroteta.

2. Tuloja saa ainoastaan palkkatyöstä.

3. Palkan suuruus määräytyy työn vastuullisuuden ja vaativuuden sekä työajan – eli sen tuottaman yhteiskunnallisen hyvän – perusteella; palkka määräytyy siis työalan ja -paikan mukaisesti.

4. Eri työpaikoista saatavan palkan määrittää kansa, jota edustaa kansanedustuslaitos.

5. Yritysten voitot menevät kokonaisuudessaan valtiolle, mutta voittoa tuottamattomat yritykset ja samalla niiden työpaikat lakkautetaan. Tätä estetään määrätyllä voiton riskiraja-alueella, toisaalta mahdollisimman suuri voitto tarkoittaa mahdollisimman suurta varmuutta omasta työllisyydestä.

6. Yrityksen työntekijät saavat palkkansa yritysten voitosta oman työpaikkansa palkkatason mukaan.

7. Yritysjohto voi työllistää niin paljon työntekijöitä, kuin se on yrityksen voiton rajoissa mahdollista. Tällöin johdon vastuu ja palkkataso nousee.

8. Näin ollen mahdollisimman suuri työntekijämäärä ja siihen johtava tehokkuus, toisin sanoen näiden tasapaino, on yrityksen päättävän elimen etu.

9. Pörssi- ja osakejärjestelmää ei ole. Yrityksen perustamiseen haetaan aloitusrahaa valtiolta.

10. Valtion tuottama voitto suunnataan palkkauksen lisäksi sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon,  koulutukseen, ympäristönsuojeluun, humanitaariseen apuun, kulttuurin tukemiseen sekä tieteelliseen tutkimukseen.


Pahoittelen, jos kolmannessa kohdassa odotit jo käännettä kohti pakinaa; nyt kirjoittelinkin ihan tosissani (tai no, idea on aika hauska minusta, varsinkin kun se kenties jopa osuukin johonkin). Kerron sitten vaikka vitsin... eiku äh... en mä ikinä muista vitsejä. Nyyh kerrassaan!



torstai, 14. helmikuu 2008

Vielä samalla teemalla...

Moikka! Jatkan taas pian arkista raportointia (ensin jo tutulla listalla, sitten säännöllisesti), mutta ensin jatkan hieman kärsimyksestä.


Kiitos ja kumarrus Buddhalle oivalluksestaan, että elämä on kärsimystä. Mutta pitääkö kärsimys lopettaa? Eikö silloin lopu elämä? Tietysti Siddharta Gautama uskoi syntyvänsä uudelleen ja uudelleen, mutta minulla protestantilla on vain kaksi elämää - ja ehkä - sanotaan todennäköisesti, vaikkakin käsite jo kuuluu ateistis-agnostiseen viiitekehykseen - vain yksi.

Kristuksessa voi sen sijaan oivaltaa, että elämä on... kärsimystä. Kristus nauraa ja kärsii. Kristus syö ja kärsii. Kristus nukkuu - ja kärsii. Mutta kärsimys on pyhää - tavallinen elämä, joka päivittäin naulitaan ristille, on kauneuden järisyttävä täydellistymä rumassa rujoudessaan.

Jos siis elämä on kärsimys, on kärsimys myös tie. Tiellä, johtaapa se tuntematonta kohti tahi ei, on aina merkitys. Tämä lohduttaa. Ja jos elämä on kärsimys, on kärsimys myös totuus. Tämä on intuitionkin mukaista: mikäpä olisi kouriintuntuvamman totta - olemassaolevaa - totuusarvoltaan yksi - kuin tuska, joka on aina läsnä, kun elämässä on dialogia: rakkautta ja vihaa, kaipuuta ja pettymyksiä, itkua ja iloa.

Ja eikö dialogisuus ole elämän ehto? Ilman prosessia, virtaa, ei ole mitään. Kristuskin on dialoginen, kahtena luontona yhdessä persoonassaan. Kristuskin suuttuu järjettömästi viikunapuulle: vere homo. Mutta kärsimystä ei ole vain naulittu ristille, vaan ruoskittu ruumis - ja ruoskittu mieli, johon nyt niin elävästi koen osallistuvani - on nostettu ylös: vere Deus.

Kenties kärsimys ei siis olekaan lopullinen totuus, vaan ihminen todella on pelastettu, korjattu, eheytynyt. Lopullinen merkitys kärsimyksellä joka tapauksessa on, liikumme sitten nihilismin alhossa, sekulaarin elämänfilosofian laaksossa tai teologian vihreillä niityillä.


Niinpä, kun istun joen rannalla ja näen kukan tulevan virtaa pitkin alas, ja sitten nousevan ylös, ymmärrän, että kaikki edellyttää, että kärsin. Mutta tässä on suurin kauneus ja onni, jonka Buddha maallisesti ja Kristus taivaallisesti on minulle kirkastanut. Ja kun oikein tarkkaan katson tuota kukkaa, näen, että terälehti on taipunut.

Kyynelet tulevat ennen myötätunnon sivaltavaa kipua, joka ei peilisoluihin redusoidu.

tiistai, 29. tammikuu 2008

Ennen muuta raportointia...

Kieltämättä minulla on ollut itsemurha-ajatuksia. Tänään aamuluennolla kerrassaan valaistuksenomaisesti ymmärsin tuon toimenpiteen välttämättömyyden. Seis! En harkitse itseni tappamista. Minun on sen sijaan murhattava itseäni. Minun on revittävä sydän rinnastani, paiskattava se maahan, tallottava sen päälle: minun täytyy hyppiä, polkea - ja riverdancea tanssimalla hienontaa mössö niin, että voin kauhoa kaiken viemäriin, kuin lapsi kuraveden saappaallaan. Kaikki alas vain, loisk, loisk, loisk!

Tämä, jotta voisin taas elää. Tai siis se osa minusta, joka vielä on jäljellä.

Entä hän? Onko minun tuhottava myös mieleni riivaaja, vaikka lupasin, etten koskaan vihaisi? Turha huoli: sydämeni mutaveden mukana tuokin lapsi menee. Toisaalta - niin tuskallisen toisaalta - olen lausunut uskontunnustukseni: jos jokin on todellista, niin hän. Ja vaikka sydämeni olisi ristiinnaulittu, hän kyllä palaa päivittäin kotkana rintaani näykkimään. Herkules huutaa: älä valita, ylösnousemus tapahtuu kyllä 30 000 vuoden päästä, vakuutan sen!

Sanot kenties: voithan halata rukouksin, voithan suudella palvellen, voithan rakastaa ystävänä, tukena, kiinnekohtana. Vaan mikä tuska.

Yksinäisyys, kärsimys, yksinäisyys, kärsimys, yksinäisyys, kärsimys, kastunut tyyny: tässäkö koko totuus rakkaudesta? Ei tietenkään, opetat, ja nauran päin naamaasi. Etkä saa päällesi vain sylkeä, vaan myös katkeruuden ja kuoleman kyyneliä. Osa niistä oikeastaan kumpuaa vain onnesta, puolestasi, ja tämän osan prosenttimäärä mittaa ihmisyyttäni. Mutta ihmisen rajat ovat heikot ja säälittävät.


keskiviikko, 23. tammikuu 2008

Huolia, huoletonnakin

Päivä ei alkanut rohkaisevasti. Myöhästyin eksegetiikan luennolta, joka oli provosoiva jälleen kerran, mutta jotenkin nihkeällä tavalla. Sitten sain kestää systemaattisen teologian omia kinkkisyyksiä (tämä ei liity siihen, että prof. Miika Ruokanen puhuu kiinaa) ja jeesustelua - silläkin lienee paikkansa, muttei tieteellisellä luennolla. Ruoka sentään oli hyvää, söin kakkuakin, nams.

Latina piristi päivää, vaikka kirjat jäivätkin kotiin. Sitten jatkoin faatsebook-haasteiden suorittamista liittymällä taas galtsuun, hihihii. Perustin pari kivaa yhteisöä, katselin erästä aivan tiettyä kuvaa, mesetin ja painuin kotiin - mutta! Bussissa näin Peten, joka oli kokenut kovia intissä. Pete tarjosi alkokäynnin jälkeen savuista punaviiniä: nostimme maljan Peten kahdenkymmenen ikävuoden kunniaksi, ja olihan muutakin juhlan (ja surun) aihetta.

Kotona toistin itselleni saman kuin aamulla: liikunta, nukkuminen ja syöminen on saatava kuntoon. Juttelin rakkaiden vanhempieni kanssa sekä pelailin ja keskustelin koneella. Sammon, vartio-osaston ohjaajan, tehtäviä hoidin myös kauhein soittelukimaroin. Kovaa pohdintaa kävin ja käyn rakkaudesta ja siitä, mikä olisi oikea tapa tämän aivan hassun asian suhteen toimia.

Toivottavasti mummoni leikkaus menee huomenaamulla hyvin.