Olipas tiistainen tiistai. En oikein osaa sanoa miksi, mutta siltä nyt vain tuntui.

Aamulla opin taas järisyttävän määrän kosmisen tason teologiaa Pauli Annalalta (etunimikin lienee enne: Pauli < Paulos (Paavali) > paulus = minor > fratres minores > fransiskaanit). Tuli mieleeni eräs vuoden 2004 eksistenttisiin pohdintoihini liittynyt Paavali-viittaus, muttei siitä sen enempää - ainakaan vielä.

Sitten löysin eilen kadonneen verkkopiuhan kiitos vahtimestarin, joka säteili ystävällisyyttä. Annalan jo vauhdittamana täytyin siis ilosta ja ihmisrakkaudesta, jota pelkään kehtaavani kutsua Pyhän Hengen vaikutukseksi. Kiipesin siis mielipaikalleni Helsingissä, tuomiokirkon satunnaisen plintin päälle ihastelemaan kaunista taivasta. Saatuani kuvan  todennäköisestä arkkivariksesta kamerani kääntyi narsismin puolelle, ja kaunis hetkeni katosi arvattavalla vauhdikkuudella.

Bloggausta ja naamakirjailua, kahvipöytäteologiaa - syömään (muikkusalaattia!): törmäsin Nooraan. Noora on vänkä, mutta oli tällä kertaa väärässä eksegetiikan luennosta, joka oli kuin olikin jo tänään. Siellä sain kuulla professorin innokasta, vitsikkään verbaalista leiskumista kaikkia väärinkäsityksiä vastaan - mutta kuuntelijat eivät nauraneetkaan. On se perusteologille isku vyön alle, jos fariseukset eivät olekaan pelkkiä paskapäitä.

Kotiin, asevarustus ja teroitusvehkeet mukaan, kololle. Siellä annoin kyseiset tarvikkeet niitä pyytäneelle vartionjohtajalle, nukuin lähes tunnin ja söin makaronilaatikkoa. Sitten pidin Urpon kanssa sudenpentukokouksen. Se oli kivaa, lapset ovat ihan parhaita; en edes muistanut, kuinka paljon parhaita.  Teetä ja keskustelua Messistä myös isomman Kantolan kanssa. Pyörällä kotiin.

Sellainen oli tiistai. Valtaojalaisittain sanoen täynnä ihmeitä, mutta eivätkö tiistait ole aina?